Näyttelijä Kirsti Wallasvaara on kuollut – Aikansa ikonin avainelokuvat nähtävissä ilmaiseksi

Episodi ottaa osaa.

12.11.2021 15:20

Yle uutisoi, että näyttelijälegenda Kirsti Wallasvaara on kuollut 78-vuoden iässä. Wallasvaara kuoli pitkäaikaiseen sairauteen. Hänen tiedetään sairastuneen vuonna 2017 suolistosyöpään.

Wallasvaara oli aikansa ikonisimpia näyttelijöitä, kun vuonna 1966 ensi-iltansa sai Mikko Niskasen Käpy selän alla. Elokuvassa Wallasvaara teki elokuvadebyyttinsä. Käpy selän alla sai valtavan määrän katsojia: teattereissa sen näki 700 000 katsojaa. Sen lisäksi Wallasvaara näytteli Niskasen elokuvissa Lapualaismorsian (1967) ja Asfalttilampaat (1968).

Niskasen klassikoiden lisäksi Wallasvaara nähtiin myös Jörn Donnerin elokuvissa Naisenkuvia (1970) ja Hellyys (1972), sekä Risto Jarvan elokuvassa Mies joka ei osannut sanoa ei (1975).

Hän jäi eläkkeelle Lahden Kaupunginteatterista, mutta näytteli myös eläköitymisensä jälkeen, esimerkiksi Kansallisteatterin Patriarkassa (2012), sekä  tv-sarjoissa Rakkautta vain (2017) ja Ex-onnelliset (2018).

Käpy selän alla on katsottavissa Yle Areenassa tästä linkistä. Myös Asfalttilampaat, Lapualaismorsian, sekä Hellyys ovat katsottavissa.

Lisää luettavaa