Näyttelijäkaunotar Emily Ratajkowski kertoi, miksi ei enää tahdo näytellä

Julkaisi somessa jälleen kuumia bikinikuvia itsestään.

30.4.2023 22:01

Entourage-sarjassa itseään esittänyt ja viimeksi History of the World: Part II -komediasarjassa mukana ollut Emily Ratajkowski teki yllättävän käänteen urallaan. Näyttelijä- ja mallikaunotar ilmoitti lopettaneensa näyttelemisen. Häntä ei ole nähty elokuvarooleissa sitten vuoden 2019.

Ratajkowski kertoo hiljattain julkaistussa kirjassaan elämästään kameroiden edessä. Vuonna 2020 hän antoi lähtöpassit mm. agentilleen, sillä hänen mittansa täyttyi tiiminsä yrityksistä tehdä hänestä sulavampi Hollywoodin isojen kihojen makuun. Näin Ratajkowski kertoo tuolloisista tuntemuksistaan:

– Minusta ei tuntunut, että olen esiintyvä taiteilija ja tämä on paikkani. Tunsin itseni lihakimpaleeksi, jota ihmiset arvostelivat sanomalla: ”Onko hänellä muuta kuin rinnat?”

Tähti päätti ottaa langat omiin käsiinsä ja sittemmin myös erota puolisostaan tuottaja ja ohjaaja Sebastian Bear-McClardista. Hän koki tämän liittyvän tuomitun Harvey Weinsteinin piireihin – Bear-McClardia on syytetty valta-asemansa väärinkäytöstä nuoriin naisiin.

Tänä keväänä laulaja Harry Stylesiin linkitetty Ratajkowski ei ole kuitenkaan päättänyt piiloutua kameroilta. Hän ilahduttaa miljoonayleisöään somessa mm. bikinikuvin, joista viimeisimmät on julkaistu vain pari päivää sitten.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Emily Ratajkowski (@emrata) jakama julkaisu


Lähteet: Variety, LA Times, Independent.co.uk

Lisää luettavaa