Näyttelijät masinoivat joukolla kaapista tulemisen

ZDF

Tulijoita melkein ruuhkaksi asti.

Peräti 185 saksalaista näyttelijää ja tv-kasvoa tuli ns. ulos kaapista viime perjantaina. Heidän joukossaan oli myös kansainvälisesti tunnettuja nimiä, kuten dekkarisarja Ketun vakiokaartiin kuulunut Pierre Sanoussi-Bliss (kuvassa vas.) sekä Babylon Berlin -sarjassa nähty Udo Samel.

Mm. homoseksuaaleja ja transsukupuolisia edustanut ryhmä julkaisi yli miljoona lukijaa tavoittavassa Süddeutsche Zeitung -lehdessä manifestin. He kuuluttivat haluavansa elää ilman pelkoa siitä, että heidät tuomittaisiin suuntautumisensa vuoksi ja jätettäisiin siksi ilman töitä. Mm. Rikospaikalla– eli Tatort-sarjassa esiintynyt Emma Bading totesi saaneensa ohjeistuksen olla tulematta naispuolisen kumppaninsa kanssa punaiselle matolle, jottei hänen uransa vaarantuisi.

Käytännössä kaikki manifestiin osallistuneet eivät tuoneet suuntautumistaan esille nyt ensimmäistä kertaa. Esim. Sanoussi-Bliss on esittänyt homoseksuaaleja hahmoja. Hän on todennut kuitenkin ihonvärinsä olevan haaste roolien löytämisessä. Osana manifestiaan ryhmä toivoi myös laajempaa variaatiota sarjojen ja elokuvien hahmovalikoimaan.

 

Lähteet: THR, Queer.de