Netflix lisäsi kulttuuri-ilmiön aiheuttaneen kostoelokuvan – samaa roolia esittää leffassa kaksi näyttelijää koska toinen sai potkut!

IMDb-arvosana on 8,2.

Netflixin valikoimasta löytyy nyt V niin kuin verikosto (2006).

Sarjakuvafilmatisointien parhaimmistoon kuuluva V niin kuin verikosto sijoittuu lähitulevaisuuden orwellmaiseen Englantiin, jossa isoveli valvoo ja vallassa oleva totalitaarinen äärioikeisto polkee sananvapautta. Ainoa kynnellekykenevä vastustaja on salaperäinen V, joka omasta turvallisuudestaan piittaamatta ja keinoja kaihtamatta taistelee hallituksen sortoa ja propagandaa vastaan.

Näyttelijöinä loistavat Natalie Portman, Hugo Weaving, Stephen Rea, Stephen Fry sekä John Hurt.

Elokuvassa nähty maski löi läpi alakulttuureissa. Sitä on nähty niin Anonymous-ryhmän jäsenten päällä kuin eri asioiden puolesta taistelevien mielenosoittajienkin kasvoilla.

Joissain kohtauksissa V:n roolissa on James Purefoy, sillä hänet pestattiin alun perin rooliin. Näissä kohtauksissa hänen äänensä korvattiin Weavingin äänellä. Ohjaaja sanoi huomaavansa eron Purefoyn ja Weavingin välillä, mutta epäili huomaako yleisö.

Tuottaja Joel Silver sanoi aikoinaan, ettei Purefoyn ääni ollut tarpeeksi uhkaavan kuuloinen. Purefoy nauroi väitteelle ja sanoi hänen potkujensa roolista johtuneen luovista erimielisyyksistä.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut