Australialaisen Jocelyn Moorhousen edellinen ohjaustyö on niinkin pitkän ajan takaa kuin vuodelta 1997. 18 vuotta sitten ensi-iltansa saanut Sydänmailla (A Thousand Acres) perustui löyhästi Shakespearen Kuningas Leariin ja sitä voi verrata The Dressmakeriin siinä mielessä, että kummassakin elokuvassa loistavat vahvat näyttelijättäret. Sydänmailla-elokuvassa nähdään Michelle Pfeiffer sekä Jessica Lange ja The Dressmakerissa Kate Winslet sekä Judy Davis.
The Dressmaker on muutenkin kovin naisvetoinen. Moorhouse on nimittäin käsikirjoittanut elokuvan Rosalie Hamin romaanin pohjalta, ja myös tuotantopuolella nähdään paljon naisia. Elokuva onkin kuin sekoitus Quentin Tarantinon ja Coenin veljesten nenäkästä dialogia ja monisyisiä tarinoita, josta Moorhouse on synnyttänyt omituisen viehkeän kosto- ja rakkausdraamansa.
Elokuvan huumori on erikoista. Aussit ovat omituisia – kaikella rakkaudella ja kunnioituksella heitä kohtaan. Joko vitseille nauraa katketakseen tai ne menevät täysin ohi. Kun aussihuumorin yhdistää älykkääseen juoneen, on helppo löytää yhtymäkohtia Tarantinon ja Coeneiden klassisiin veijaritarinoihin. Leffa aiheuttaa myös etiäisiä Clint Eastwoodin spagettikostoklassikoista sekä Ennio Morriconen sävellyksistä.
Elokuva alkaa siitä, kun ompelijatar Tilly (Winslet) palaa lapsuutensa maisemiin, pölyiseen Dungatarin kyläpahaseen keskelle ei mitään, mukanaan vain ompelukone. Tillyn on tarkoitus kohdata hullu äitimuorinsa Molly sekä muut kyläläiset monen vuoden tauon jälkeen.
Pian koko kylä on aivan sekaisin, sillä Tillyllä on pirullinen suunnitelma asukkaiden päänmenoksi. Pääosissa ovat hänen loisteliaat pukuluomuksensa. Juonikerros toisensa jälkeen kuoriutuu, kun Tillyn mestarillisesti kutoma kostohanke puhkeaa lopulliseen kukkaansa.
Liam Hemsworthin esittämä junttihunksi Teddy sekä kylän poliisi, Hugo Weavingin suorastaan ihastuttavasti esittämä kersantti Farrat osoittautuvat kylän ainoiksi kelvollisiksi miehiksi.
Tarinasta ei viitsi sen suurempia paljastaa, sillä tiedossa on täyslaidallinen yllätyksiä ja juonenkäänteitä. The Dressmaker on parhaimmillaan, kun siitä ei tiedä juuri mitään etukäteen.
Häikäisevät näyttelijättäret varastavat The Dressmakerin show’n suvereenisti. Winslet on kimaltelevan glamourinen musta leski: älykäs, pureva ja myrkyllinen. Davis taas on rääväsuinen, suorastaan hullu, menneisyytensä kieltävä vanhus. Molemmat ovat hykerryttävän hauskoja rooleissaan.
Elokuvasta on helppo pitää, etenkin jos arvostaa kuivakkaa huumoria, mutta ennen kaikkea leffaa on helppo katsoa. Vaikka The Dressmakerin tapahtumat sijoittuvatkin pölyiseen tuppukylään, ovat sen kuvat suorastaan herkullisen värikkäitä. Kiitos kuuluu kuvaaja Donald McAlpinen (Moulin Rouge, X-Men Origins: Wolverine) visuaaliselle silmälle.