Netflix on tehnyt jättimäisiä lisenssihankintoja Warner Bros. Discoverylta. HBO Max on kokenut muutoksia muuten kuin nimensäkin puolesta, nimittäin Warner on lisensoinut sisältöään huomattavissa määrin kilpaileville streamipalveluille.
Netflix hankki juuri suoratoisto-oikeudet Sinkkuelämää-sarjalle. Klassikkosarja tullaan näkemään jatkossa siis Netflixillä, mutta And just Like That… -jatkosarja jää Maxin (Suomessa vielä HBO Max) kirjastoon.
Warner Bros. lisensoi jo viime vuoden heinäkuussa vanhoja sarjoja kuten Insecuren, Ballerisin ja Mullan alla -klassikon.
Netflix on käynyt myös Disneyn kirjastolla, suoratoistojätti lisensoi nimittäin joulukuussa mikkitalolta muun muassa Lost-, This is Us- ja Ensisilmäyksellä-sarjat.
Suoratoistokenttä elää melkoisessa murroksessa, kun koronapandemian aikaiset laskut on tulleet maksettaviksi. Kasvu ei ollut erityisen kestävällä pohjalla väistyneen pandemian takia.
Lähde: Deadline