Sinkkuelämää-sarjan spin-offin And Just Like That… toinen kausi saa päätöksensä tänään HBO Maxilla (Max). Kesäkuusta asti palveluun ilmestyneet jaksot ovat jakaneet mielipiteitä: Vaikka tätä kautta on pidetty yleisesti ottaen ensimmäistä parempana, se ei ole välttynyt negatiiviselta kritiikiltä. Toisaalta New Yorkin tuttujen muotitietoisten ystävysten arkea kuvaava sarja on saanut aikaan myös hämmentävän hypen.
Kyse on Kim Cattrallin näyttelemän Samantha Jonesin paluusta. Sarah Jessica Parkerin Carrien, Cynthia Nixonin Mirandan ja Kristin Davisin Charlotten kanssa vielä toisessa Sinkkuelämää-elokuvassa nähty Cattrall ei laajalti uutisoidun välirikkonsa vuoksi alkujaan halunnut palata Samanthaksi And Just Like That…-sarjassa. Sarjan kakkoskausi käynnistettiin kuitenkin yllättävän tiedon saattelemana – Cattrallin Samantha olisi sillä mukana.
Monen fanin rakastama kiihkeä ja räväkkä leidi on kuitenkin pysynyt piilossa jo kymmenen jakson ajan. Tässä mielessä Samanthan paluukuvio on alkanut muistuttaa sarjan ensimmäisen kauden edellä kuultuja puheita Carrien ex-rakas Aidanin (John Corbett) paluusta. Corbett vihjaili jo tuolloin, että hänet nähtäisiin tutussa roolissaan jälleen, mutta näin ei lopulta tapahtunut koko kauden aikana.
Cynthia Nixon on toppuutellut Samanthan paluun nostattamaa hypeä:
– Minua huolettaa, että tämän kohun jälkeen ihmiset ihmettelevät, mistä se kaikki häly johtui. On tärkeää tietää, että kyseessä on hyvin lyhyt, hyvin pikkuruinen pistäytyminen [Samanthalta].
Samanthan kohupaluuta odotelleiden lohduksi kyltymätön kiinteistönvälittäjä Seema (Sarita Choudhury) on syöksynyt petipuuhiin mm. kuin Taika Waititista inspiraationsa ammentaneen Hollywood-ohjaajan kanssa. Myös Aidan on ollut viimein vahvasti mukana. Carrien ja hänen toisen suuren rakkautensa vanha suola on janottanut niin, että heidän suhteensa uuden viriämisen vauhti on jopa herättänyt kummastelua.
Tänään julki tuleva päätösjakso on kuitenkin näytön paikka. Hiljattain julkaistu teaser vihjaili, että Carrie saisi siinä yhteyden tärkeään henkilöön. Linjan toisessa päässä ollutta hahmoa ei pätkässä näytetä, mutta ehkäpä se tosiaan on Samantha, joka ideaalitapauksessa lupaa poiketa New Yorkissa. Fanikunnan ärsytykseksi se voi olla myös joku muu, ja Cattrallin paluu vanhaan rooliinsa on säästetty vastikään tulevaksi ilmoitetulle sarjan kolmannelle kaudelle.
Lähteet: TV Line, Variety, Collider