Netflixin homojeesuselokuva aiheutti boikottiliikkeen

Ei näin. Ei todellakaan näin.

30.12.2019 16:31

Jouluinen Netflix-leffa The First Temptation of Christ on aiheuttanut somessa boikottiliikkeen. Brasilialaisen komediaryhmän tekemässä videossa nähdään muun muassa homojeesus.

Brasilialaiset ovatkin suivaantuneet siitä ja tekivät jopa polttopulloiskun ryhmän päämajaan jouluaattona.

Nyt koko Netflixiä pyritään boikotoimaan somen kautta vaikuttamalla. #Cancelonetflix-hashtag leviää tällä hetkellä Latinalaisen Amerikan someväylissä.

Uskonnot ovat edelleenkin iso tabu monessa maassa, joten Netflix koettelee rajojaan tällaisilla julkaisuilla. Toisaalta sananvapaus on tärkein ihmisoikeuksista.

Alla leffan traileri.

Lähde: Screenrant

Lisää luettavaa