Netflixin jättisarjasta tuttu tähti muuttuu Charles Mansoniksi – huipputekijät ohjaksissa

Quentin Tarantinon elokuva ei suinkaan ole ainoa, joka lähestyy Charles Mansonin karmaisevia tekoja.

7.2.2018 19:31

Doctor Who’sta ja Netflixin The Crown -sarjasta tuttu Matt Smith on kiinnittänyt itsensä Charlie Says -elokuvaan.

Smith esittää Mary Harronin (American Psycho) ohjaamassa elokuvassa itse sarjamurhaaja Charles Mansonia. Muissa rooleissa nähdään mm. Suki Waterhouse, Hannah Murray, Odessa Young, Marianne Rendon, Cara Gugino, Kaylie Carter ja Merritt Wever.

Elokuva kertoo kolmesta Mansonin hirmutekoja suorittaneesta naisesta, jotka saivat lopulta elinkautiset tuomiot. Wever esittää nuorta opiskelijaa, joka lähetetään vankilaan naisten opettajaksi.

Charlie Saysin käsikirjoittaa American Psychon elokuvaksi adaptoinut Guinevere Turner. Elokuva perustuu Ed Sandersin vuonna 1971 julkaistuun The Family -kirjaan sekä Karlene Faithin The Long Prison Journey of Leslie Van Houten -teokseen.

Lähde: The Wrap

Lisää luettavaa