Quentin Tarantinon uudelle elokuvalle ensi-iltapäivämäärä – leffalle asetettu valtavat taloudelliset odotukset

Kuvausten on määrä alkaa ensi kesänä.

Sony on asettenut Quentin Tarantinon vielä nimeämättömälle yhdeksännelle elokuvalle ensi-iltapäivämäärän. Elokuva lähtee teatterilevitykseen Yhdysvalloissa 9.8.2019, jolloin näyttelijä Sharon Taten murhasta tulee kuluneeksi 50 vuotta.

Samalle päivämäärälle on tällä hetkellä tulossa Disneyn Artemis Fowl ja Universalin nimeämätön ”iso tapaus”. Tarantinon uutukaiselle onkin asetettu isot paineet, sillä sen täytyy tienata yli 375 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti päästäkseen omilleen. Ohjaajan uran isoin hitti Django Unchained teki lippuluukuilla 425 miljoonaa dollaria.

Vuoteen 1969 sijoittuvalla elokuvalla on kuitenkin tähtivoimaa katsojia vetääkseen. Taten roolissa nähdään Margot Robbie ja huhut kertovat, että muissa rooleissa nähtäisiin mahdollisesti Brad PittJennifer LawrenceSamuel L. Jackson, Tom Cruise ja Leonardo DiCaprio.

Pulp Fictionin jalanjäljissä kulkeva elokuva kertoo miespuolisesta TV-näyttelijästä, joka yhden hittisarjan jälkeen etsii tietään elokuvabisnekseen. Näyttelijän aisaparina toimii tämän stunt-näyttelijä, jolla on hyvin samanlaiset tavoitteet urallaan. Charles Mansonin ja tämän kultin hirmuteot toimivat tarinan taustana.

Lähde: The Hollywood Reporter

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut