Nyt Netflixissä: Laadukas sotaelokuva kertoo toisen maailmansodan yhdestä tunnetuimmasta taistelusta – myös muuta kuin pauketta ja rytinää

Yksi maailman kuuluisimmista kuvista otettiin Iwo Jimalla vuonna 1945.

2.1.2017 09:43

Clint Eastwoodin laadukas sotaelokuva Isiemme liput on lisätty Netflixiin. Elokuva kertoo toisen maailmansodan taistelusta Iwo Jimalla ja eritoten siellä otetusta maailmankuulusta kuvasta.

Kuvan lienee nähnyt lähes jokainen lukijakin. Siinä Yhdysvaltojen sotilaat pystyttävät lippua Iwo Jiman Suribachi-vuoren laelle.

Tarina kertoo taisteluiden lisäksi siitä, mitä näille lippua pystyttäneille miehille tapahtui kuvan ottamisen jälkeen. Elokuvassa ei olla jatkuvasti sotatantereella, ellei sellaiseksi lasketa kotirintamaa, jossa sotilaat joutuvat taistelemaan omien demoneidensa ja julkisuuden kanssa.

Isiemme liput ei kenties nouse ihan sisarelokuvansa Kirjeitä Iwo Jimalta -tasolle, mutta on kuitenkin kelpoa ja mielenkiintoista katsottavaa. IMDB-arvosana elokuvalla on 7,1.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia