Norjan seitsemän vuoden takaisen joukkosurman kuvaus kilpailee Berliinin elokuvajuhlilla

22. heinäkuuta 2011: Norjan sosialidemokraattisen puolueen nuorisoleirillä surmattiin 77 nuorta. Tämä lähtökohtanaan ohjaaja Erik Poppe sekä käsikirjoittajat Anna Bache-Wiig ja Siv Rajendram Eliassen lähtivät rekonstruoimaan traagisen päivän tapahtumia.

Lopputulos on Utøya 22. juli, 91-minuuttinen jatkuva kameraotos, jonka keskiössä on Kaja, yksi leirin nuorista. Hänen mukanaan katsoja kokee hyökkäyksen 72 kauhun minuuttia.

Erik Poppe kertoi halunneensa tehdä elokuvan, koska mediahuomio Norjassa keskittyi yhä enemmän Anders Breivikiin ja osittain myös Oslon pomminiskussa runnellun keskustan jälleenrakentamiseen. Nuorten kokemus tuntui jäävän sivuun, eikä monikaan heistä kyennyt pukemaan kokemustaan sanoiksi.

Tuotanto joutui miettimään miten kuvata traumaattista tapahtumaa eettisesti. Konsultteina oli koko elokuvan työstämisvaiheen ajan kolme saarelta hengissä selvinnyttä, jotka olivat läsnä myös Berlinalen pressitilaisuudessa. Tiimi oli haastatellut selvinneitä ja rekonstruoinut tapahtumat.

Koska yhden tai kahden henkilötarinan esiin nostaminen ei tuntunut eettiseltä, kehitettiin elokuvan keskiöön fiktiiviset henkilöt: Kaja, (roolissa upean fyysisen roolin tekevä Andrea Berntzen), reipas ja kaikkien luottama leiriaktiivi, joka joutuu huoltamaan leirillä homssuista pikkusiskoaan Emilietä. Kun ampuminen alkaa, Kaja ja Emilie ovat erillään ja Kaja yrittää etsiä siskoaan telttaleiriltä, metsästä ja meren rannalta samalla, kun laukaukset kajahtelevat ympärillä.

Itse terroristista ei näy kuin tumma hahmo pari kertaa etäällä. Elokuvan ahdistavuus syntyykin tuntemattomasta: montako hyökkääjiä on, tietääkö poliisi, minne paeta, mistä seuraava laukaussarja kuuluu.

Elokuvan valittiin nuoria, enimmäkseen amatöörinäyttelijöitä, joiden etsiminen oli oma projektinsa. Elokuva harjoiteltiin etukäteen pätkissä kolme kuukautta ja lopuksi viikoksi ryhmä siirtyi harjoittelemaan saarelle. Ohjaaja ei halunnut improvisointia.

– Tilanne itsessään oli jo kaoottinen, joten kuvaus ei voinut mennä kaaokseksi.

Kuvauksiin oli varattu viisi päivää. Joka päivä elokuva kuvattiin 91-minuttisessa kokonaisuudessaan, ja niistä yksi on lopullinen versio. Ääniraita luotiin loputtomien minimikrofonien avulla liki autenttisilla äänillä. Näyttelijöiden mielenterveyttä takaamassa oli paikalla psykologeja.

Elokuva tulee varmasti jakamaan mielipiteitä: pitikö se tehdä lainkaan, olisiko pitänyt odottaa vielä jokunen vuosi tai tehdä dokumentti fiktion sijaan. Yksi saarelta selvinneistä piti elokuvaa tärkeänä.

– Meidän tulee taistella äärioikeistolaista terroria vastaan.

Sama oli ohjaajan viesti.

Eija Niskanen / Berlinale