Nukkuvat koirat heräsivät: Marvel-staran toimintapelielokuvan tuotanto käynnistyi

Tämä on muuten todella hieno peli.

3.2.2025 12:25

Tästä on puhuttu jo joidenkin vuosien ajan. Nimittäin hienon Sleeping Dogs -toimintapelin elokuvaversiosta. Toimintatähti Donnie Yen on halunnut tehdä elokuvan jo vuodesta 2017.

Sleeping Dogs on Square Enixin tekemä, vuonna 2012 julkaistu videopeli, eräänlainen Grand Theft Auto -klooni, josta tuli aikoinaan melkoisen suuri hitti.

Lue myös: Sonic ohitti Pikachun lippukassoilla – nousi lähelle kärkikahinoita

Lue myös: Entistä Teräsmiestä viedään kohti kaukaisen galaksin pahisroolia

Marvel-stara Simu Liu on puhunut pelin elokuvaversiosta nyt muutaman kuukauden ajan, ja vihdoin tuotanto on käynnistymässä.

– Aika harva elokuva päätyy idean myymisestä aina tuotantoon saakka. On ollut erityisen raskasta myydä pelin ideaa studiopomoille. Rakastamme Sleeping Dogsia, ja se on antanut meille tarkoituksen. Ensin elokuva, sitten jatko-osa pelille. Tämä on unelmamme, Liu kirjoittaa.

IGN uutisoi, että Liu on tosiaankin tuottamassa ja tähdittämässä Sleeping Dogs -elokuvaa. Hän esittää elokuvassa pelin hahmoa nimeltä Wei Shen.

Pelissä San Franciscon poliisi Wei Shen siirtyy Hongkongiin soluttautuakseen kaupungin Triad-rikollisjärjestöön. Hän pysyttelee syvässä peitetoiminnassa, ansaitsee Triadien luottamuksen ja samalla työskentelee järjestön kaatamiseksi sisältäpäin.