Nyt Disney Plussassa: Gary Oldman tekee järisyttävän upean roolin tässä viiden tähden sotadraamassa

Upea elokuva nyt striimipalvelussa.

20.5.2022 10:01

Darkest Hour eli Synkin hetki on Joe Wrightin ohjaama, vuonna 2017 ensi-iltansa saama hieno sotadraama, jonka pääosassa loistaa Gary Oldman Winston Churchillina.

Churchillilla on Hitlerin kokoinen ongelma. Länsimaiden kohtalo riippuu Churchillin teoista.

Muissa rooleissa ovat muun muassa Lily James, Ben Mendelsohn, Kristin Scott Thomas ja Stephen Dillane.

Episodin viiden tähden arviossa todettiin seuraavaa.

”Synkin hetki on Oldmanin riemujuhlaa, mutta myös elokuvan kerronta pysyy hänen perässään. Wrightin visio ja tyyli ovat jatkuvasti läsnä, ja elokuvan kaikki elementit tukevat toisiaan täydellisesti. Lopputuloksesta huomaa, että kerrankin on ollut aikaa harjoitella ennen kuvauksia: jopa kuukausi, mikäli elokuvan tekijöitä on uskominen.”

Disney Plus -palvelussa 20. toukokuuta alkaen.

Alla traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia