Nyt HBO Nordicilla: Tuntematon sotilas sarjaversiona – Yli puolitoista tuntia materiaalia, jota ei nähty elokuvassa

Hahmojen kuvaamiselle on annettu sarjaversiossa enemmän tilaa.

Väinö Linnan klassikkoromaaniin perustuva viisiosainen Tuntematon sotilas -sarja julkaistaan tänään HBO Nordicilla.

Vuonna 2017 julkaistu, seitsemän miljoonan euron budjetilla tehty Tuntematon sotilas -elokuva oli Suomessa jättimenestys. Elokuva sai neljä Jussi-palkintoa.

Sarja sisältää yli puolentoista tunnin verran elokuvassa näkemätöntä materiaalia: osa hahmoista saakin sarjassa suuremman roolin kuin elokuvassa, ja hahmojen tunteiden kuvaamiselle on annettu enemmän aikaa.

Sarjaversio on nähty aiemmin myös Ylen kanavilla.

Sarjan pääosissa nähdään elokuvan tapaan Eero Aho (Rokka), Johannes Holopainen (Kariluoto), Jussi Vatanen (Koskela) ja Aku Hirviniemi (Hietanen). Näyttelijäkaartiin kuuluvat myös muun muassa Juho Milonoff, Samuli Vauramo, Matti Ristinen, Paula Vesala, Arttu Kapulainen, Joonas Saartamo, Andrei Alén, Marketta Tikkanen, Hannes Suominen ja Diana Pozharskaya.

Tuntemattoman sotilaan sarjaversio sisältää viisi tunnin mittaista jaksoa. Kaikki jaksot ovat tänään katsottavissa.

Aiheeseen liittyvät elokuvat