Toisen maailmansodan loppuvaiheet: USS Indianapolis ja sen miehistö ovat suorittaneet salaisen tehtävän kuljettaessaan atomipommin osia Havaijille. Alus lähtee kotimatkalle, mutta keskellä aavaa merta se joutuu japanilaisen sukellusveneen hyökkäyksen kohteeksi.
Alus uppoaa nopeasti, ja noin 900 miehistön jäsentä jää meren armoille. Alkaa raastava eloonjäämiskamppailu nälkää, janoa, merenvoimia ja parveilevia haita vastaan.
USS Indianapolis: Men of Courage (2016) on Mario Van Peeblesin ohjaama sotaelokuva, joka perustuu samaan traagiseen tositarinaan, jonka Robert Shaw kertoi Roy Scheiderille ja Richard Dreyfussille elokuvassa Tappajahai (Jaws, 1975). USS Indianapolisin uppoaminen oli Yhdysvaltojen suurin risteilijäonnettomuus toisen maailmansodan aikana.
Elokuvan pääosissa nähdään Nicolas Cage, Tom Sizemore, Thomas Jane, Matt Lanter ja James Remar.
40 miljoonan dollarin budjetilla toteutetusta elokuvasta tuli taloudellisesti tappiollinen. Se keräsi elokuvateattereissa maailmanlaajuisesti vain hieman yli kaksi miljoonaa taalaa. Yhdysvalloissa elokuva nähtiin valkokankailla vain muutamissa erikoisnäytöksissä.
Elokuva ei kuulu tällä hetkellä minkään kuukausimaksullisen suoratoistopalvelun valikoimaan, mutta nyt voit katsoa sen ilmaiseksi Rakuten TV:ssä. Suoratoistoon on valittavissa suomekielinen tekstitys ja ääniraidaksi joko 5.1 tai 2.0.
Katso USS Indianapolis: Men of Courage täällä. Elokuvan ikäraja on K-16 ja sen kesto oli Episodin katselussa 134 minuuttia mainoksien kera. Huomioi, että mainoksien määrä voi vaihdella katselukohtaisesti.
Elokuva on julkaistu Suomessa dvd:llä.
Alla elokuvan traileri.