Nyt on kova: Halle Berry koulutti taistelukoiransa John Wick 3:a varten

Halle Berry ei olekaan mikään turha mimmi, vaan hän kouluttaa omat taistelukoiransa!

25.1.2019 09:41

John Wick: Chapter 3 – Parabellum sai vasta trailerinsa. Trailerilla nähdään myös Halle Berryn hahmo Sofia kahden taistelukoiransa kanssa.

Koirat ovat rodultaan malinoiseja, belgianpaimenkoiria. Elokuvassa ne edustavat henkilöitä, jotka Sofia on menettänyt.

Ohjaaja Chad Stahelski paljastaa:

– Johnin pentukoira symboloi hänen vaimoaan. Hallen koirat edustavat ihmisiä, jotka hän on menettänyt.

Elokuvaan on myös rakennettu kokonaisia taistelukohtauksia koiria varten. Berry itse koulutti koiransa.

– Emme halunneet kameran taakse mitään koirakouluttajaa. Halusimme että Halle, tai Sofia, on itse koirakouluttaja, jonka näkee ruudulta. Halle ei siis näyttele, että ne olisivat hänen koiriaan, ne todellakin ovat hänen koiriaan. Samalla kun Halle treenasi taistelukohtauksia ja ampumista, hän leikki koiriensa kanssa, jotta ne tottelisivat häntä, Stahelski kertoi Colliderin haastattelussa.

– Taistelukohtauksia varten rakensimme kirkkaan vihreitä suojavarusteita. Koirat opetettiin hyökkäämään ”vihreiden lelujen kimppuun”. Kehittelimme koko jutun niin, että koirat käyvät ainoastaan näiden vihreiden suojusten kimppuun. On sanomattakin selvää, etteivät kuvausryhmäläiset saaneet käyttää vihreää väriä kuvauksissa.

Kuvauksissa oli kuitenkin paikalla koirakohtaukset koordinoinut ammattilainen, Game of Thronesin sudet kouluttanut Andrew Simpson. Hän piti huolen, että kaikki onnistuu kuten pitääkin, mutta Halle oli se, joka käskytti koiria kohtauksissa.

Lähde: Geek Tyrant

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia