John Wick -ohjaaja kertoo sarjan tulevaisuudesta: ”Etsin talonmiehen hommia”

John Wick: Chapter 3 nähdään huhtikuussa.

20.12.2018 23:12

John Wickit ohjannut Chad Stahelski työstää tällä hetkellä leffasarjan kolmatta osaa valkokangaskuntoon. Keanu Reevesin tähdittämän ase- ja väkivaltasarjan ensimmäisen osan suosio yllätti myös ohjaajan:

– Teimme ensimmäisen, ja ajattelimme vain, että meille tullaan nauramaan. Nyt kolmannen kohdalla olen ruvennut etsimään talonmiehen hommia.

Mutta mitä tapahtuu kolmannen elokuvan jälkeen?

– Nautin näiden tekemisestä, koska meitä ei rajoita mikään. Luomme omaa mytologiaamme. Meillä on myös takanamme studio, joka pysyy poissa tieltä ja jopa tukee päätöksiämme. Mikäli vain ihmiset menevät katsomaan elokuvan, ja se tienaa rahaa, niin Keanulla ja minulla on kyllä ideoita valmiina. Voisin ihan hyvin viettää loppu-urani tässä maailmassa. On varmasti huonompiakin kohtaloita, kuin tehdä John Wick -elokuvia. Mutta olemme kuitenkin osa viihdeteollisuutta, joten katsojat ratkaisevat tulevaisuutemme, Stahelski kertoo Entertainment Weeklyn haastattelussa.

John Wick: Chapter 3:n ensi-ilta on toukokuun 17. päivä. Reevesin rinnalla nähdään Halle Berry, Ian McShane, Lawrence Fishburne, Jason Mantzoukas, Hiroyuki Sanada, Tiger Hu Chen, Yayan Ruhian, Cecep Arif Rahman, Lance Reddick, Common ja Ruby Rose.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia