Nyt Netflixissä: BBC:n tuore minisarja antiikin Kreikan tunnetuimmasta sodasta – ja sen aiheuttaneista rakastavaisista

Troijan sota on yksi tunnetuimmista antiikin Kreikan myyteistä, ja nyt tämä eeppinen tarina on sovitettu televisioon.

6.4.2018 18:27

Troijan sota on yksi antiikin Kreikan tunnetuimmista legendoista ja tärkeä osa kreikkalaisessa mytologiassa. Siitä on tehty suuri määrä erilaisia sovituksia nykyaikanakin, joista tunnetuin lienee vuoden 2004 elokuva Troija, jonka pääosassa Akhilleus-sankaria näyttelee Brad Pitt.

Tämän vuoden helmikuussa Briteissä sai ensi-iltansa BBC:llä uusi minisarja, joka kertoo tästä legendaarisesta sodasta sekä sen aiheuttaneesta rakkaustarinasta. Troija: Kaupungin tuho (Troy: Fall of a City) on kahdeksanosainen sarja, jonka pääosissa ovat rakastavaiset Paris ja Helena, sekä heidän kuninkaalliset perheensä.

Rakkautta, sotaa ja ihmisyyttä pohtiva sarja kuvasi ensimmäisen kauden jaksonsa Etelä-Afrikan Kapkaupungissa.

Troija: Kaupungin tuho -sarjan ensimmäinen kausi on tänään julkaistu kokonaisuudessaan Netflixin suoratoistopalvelussa.

Katso traileri alta!

 

Lisää luettavaa