Nyt Netflixissä: Disneyn onnistunut päivitys 1970-luvun leffasta: ”Mitä uudelleenfilmatisointeihin tulee, tässä on oikeasti järkeä”

Koko perheen elokuvassa tutkitaan metsässä asuvaa lohikäärmettä.

28.2.2018 23:45

Pete ja lohikäärme Elliott (Pete’s Dragon, 2016) on lisätty Netflixin valikoimaan.

Disneyn tekemä elokuva on uusintaversio vuonna 1977 ilmestyneestä Pete’s Dragonista. Elokuva kertoo metsänvartijasta, joka kohtaa salaperäisen orpopojan. Poika väittää asuvansa metsässä Elliot-nimisen lohikäärmeen kanssa. Metsänvartija alkaa selvittämään, onko pojan väitteissä perää.

David Loweryn ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Bryce Dallas Howard, Robert Redford, Oakes Fegley, Wes Bentley, Karl Urban ja Oona Laurence.

Episodin arviossa Pete ja lohikäärme Elliott sai neljä tähteä.

” Huolimatta Weta Digitalin parhaista ponnisteluista Pete ja lohikäärme Elliott on niin vanhanaikainen, että näyttelijät olisivat voineet eksyä paikalle suoraan Kolmannen asteen yhteyden kuvauksista. Mutta mitä uudelleenfilmatisointeihin tulee, tässä on oikeasti järkeä.”, todettiin arviossa.

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa