Nyt Netflixissä: Hämäävällä nimellä varustettu pankkiryöstöelokuva pitää ottessaan – ”Vahvatunnelmainen ja intensiivinen”

Twilight-tähti vakuuttaa rikosdraaman pääosassa.

27.6.2018 10:10

Suomen Netflixin valikoimaan vastikään lisätyn elokuvan nimi on hämäävä, sillä siinä ei todellakaan pidetä hauskaa. Good Time on suorastaan piinaava rikosdraama, jossa Twilight-elokuvilla läpimurron tehnyt Robert Pattinson osoittaa kypsyytensä näyttelijänä.

Pattinsonin esittämä Connie on newyorkilainen pikkurikollinen, joka ottaa henkisesti jälkeenjääneen pikkuveljensä (elokuvan toinen ohjaaja Ben Safdie) apuriksi pankkiryöstöön. Keikka on kuitenkin tuhoon tuomittu alusta alkaen. Poliisit nappaavat velipojan, ja Connie ryhtyy epätoivoiseen pelastusoperaatioon.

Good Time
on kuvattu New Yorkin kaduilla naturalistiseen tyyliin. Ben ja Josh Safdien elokuvaa on verrattu 1970-luvun klassikkoihin Hikinen iltapäivä ja Taksikuski. Vaikutteet voi nähdä, mutta Good Time on kuitenkin täyttä 2010-lukua: se on vahvatunnelmainen ja intensiivinen elokuva, jossa on myös yhteiskunnallisia ulottuvuuksia.

Yhdysvalloissa elokuva ei juuri herättänyt huomiota, mutta muualla maailmassa ansiot huomattiin. Good Time pääsi Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjaan viime vuonna.

Tähdet ★★★★

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia