Good Time

GENRE , ENSI-ILTA 08.09.2017 TÄHDET

Ehkä oudoimmassa Cannes-kilpasarjan elokuvassa ikinä Safdien veljekset antavat Robert Pattinsonille elämänsä roolin ja osoittavat olevansa varteenotettavia tekijöitä.

Toisen ohjaajan esittämä Nik Nikas on henkisesti jälkeenjäänyt, mitä hänen Connie-veljensä (Robert Pattinson) ei suostu hyväksymään. Selvästi liian syvissä vesissä pelaava Connie haluaa gangsteriksi, ja hänellä on suunnitelma: hän haluaa ryöstää pankin. Niin he tekevätkin, mutta siitä heidän ongelmansa vasta alkavat johtaen hyvin, hyvin pitkään yöhön täynnä outoja kohtaamisia. Rikokset kannattaa jättää ammattilaisille, sillä paha saa palkkansa.

Good Timessa on jotain hyvin coenmaista. Erityisesti kuvatessaan typerryttävää kädettömyyttä, sillä päähenkilöt ovat onnettomia konnina. Sitä parempi katojan kannalta, silläon hauska seurata tyhmiä ihmisiä tekemässä pahoja asioita niistä selviämättä.

Elokuva on yhtä hauska kuin se on mukaansatempaava. Erityisesti on kehuttava toteutusta: takaa-ajokohtaukset ovat nerokkaita. Itse asiassa elokuva on yksi loputon jahtikohtaus. Safdien veljekset tietävät, ettei se riitä, joten he ovat keksineet joukon hahmoja, jotka ansaitsivat omat tv-show’nsa. Kun jopa Jennifer Jason Leigh tekee cameon, ollaan hyvän äärellä.

Kukaan ei silti päihitä Pattinsonia, joka selvästi ottaa oppia Kristen Stewartin Twilightin jälkeisestä urasta ja haalii haastavaa ja kiinnostavaa materiaalia. Viime vuosina hän on työskennellyt David Cronenbergin, Werner Herzogin ja… David Cronenbergin kanssa, mutta ei koskaan ole tehnyt näin kaikennielevää roolia. Hän on mahtava Conniena, täynnä isoja suunnitelmia ilman mitään ilmeisiä kykyjä toteuttaa niitä. Taas nähdään, että ilman oikeaa materiaalia kukaan ei saa tietää vaikka näyttelijä olisi kuinka hyvä.

Tällä kertaa hyvä materiaali on yllättävän kaoottista. Vaikka sitä ei yleensä pidetä positiivisena adjektiivina, juuri se tekee Safdie-veljesten uutuudesta niin kihelmöivän. Good Time roiskii ympäriinsä ilmaisun parhaassa merkityksessä ja sykkivän syntetisaattoriscoren myötävaikutuksella se saa sydämen hakkaamaan tietään rintakehästä. Tapahtumat jatkavat kasaantumista ja romahtamista, ja niiden seuraaminen on kuin katsoja olisi raahattu sängystään keskellä yötä ja käsketty juoksemaan niin lujaa kuin jaksaa ilman tietoa päämäärästä. Kannattaa nauttia rauhoittava kupillinen kamomillateetä ennen ja jälkeen.