Nyt Netflixissä: Kovan luokan Hollywood-tähtien gangsterileffa – perustuu tositapahtumiin

Elokuva kertoo kuuluisan pankkiryöstäjän tarinan.

10.11.2018 00:01

Public Enemies (2009) on lisätty takaisin Netflixin valikoimaan.

Michael Mannin tosipohjainen ja tähtiä täynnä oleva rikoselokuva kertoo gangsteri John Dillingeristä, joka nousi legendaariseksi pankkirosvoksi lama-ajan Yhdysvalloissa. Dillinger saa peräänsä aloittelevan FBI:n ja huippuagentti Melvin Purvisin.

Pääosissa nähdään Johnny Depp, Christian Bale, Marion Cotillard, Jason Clarke, Billy Crudup, Giovanni Ribisi, David Wenham, Stephen Graham ja Channing Tatum.

Public Enemies ei saanut aikoinaan Episodilta kovin lämmintä vastaanottoa.

Public Enemies ei muiden ongelmiensa ohella onnistu tarjoamaan syvempää yhteiskunnallista kontekstia järjestäytyneelle rikollisuudelle ja sen torjumiselle. Taidokkaasti luotu, yksityiskohtainen miljöö jää elokuvan suurimmaksi ansioksi”, kirjoitettiin arviossa.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia