Nyt Netflixissä: viiden tähden sarjakuvaspektaakkeli – eeppisen trilogian päätösosa ylittää odotukset

Supersuosittu trilogia päättyi eeppisesti.

3.5.2019 22:00

Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises, 2012) on lisätty Netflixin valikoimaan.

Christopher Nolanin ohjaustyö on päätösosa Yön ritari -trilogialle. Elokuvassa Yön ritarin tapahtumista on kulunut kahdeksan vuotta. Maailmalta eristäytynyt ja Batmanina olemisen lopettanut Bruce Wayne joutuu palaamaan yön ritariksi, kun kuvioihin ilmestyy viekoitteleva murtovaras Selina Kyle ja Bane-niminen terroristi, joka juonittelee Gothamin tuhoa. Bane osoittautuu tosin vaarallisemmaksi viholliseksi kuin Wayne olisi voinut kuvitella.

Pääosissa nähdään Christian Bale, Michael Caine, Gary Oldman, Anne Hathaway, Tom Hardy, Marion Cotillard, Joseph Gordon-Levitt ja Morgan Freeman.

Yön ritarin paluu sai Episodin arviossa viisi tähteä.

”Christopher Nolan oli onnistunut Yön ritari -trilogiansa edellisten osien menestyksen myötä nostamaan saagan päätösosaan kohdistuneet ennakko-odotukset taivaisiin. Vaarallisesta tilanteestaan huolimatta Yön ritarin paluu ei petä vaan pikemminkin ylittää odotukset tuodessaan legendan yllätyksien saattelemana loppuunsa”, kirjoitettiin arviossa.

Yön ritari (2008) on myös lisätty takaisin Netflixin valikoimaan.

Katso Yön ritarin paluun traileri alta.

Lähde: Flixable

Lisää luettavaa