DC:n televisiosarjojen vauhtisankari on saapunut viimein viimeiselle seikkailulleen myös Suomessa. The Flash -sarjan yhdeksäs ja samalla viimeinen tuotantokausi onkin lisätty Netflixin katselukirjastoon kokonaisuudessaan eilen torstaina 8. helmikuuta.
Viimeisellä kaudella Barry Allen (Grant Gustin) joutuu vastakkain useamman arkkivihollisensa kanssa – taisto Central Cityn ja koko multiversumin puolesta äityy siis intensiivisen jännittäväksi. Sarjan myötä päättyy myös DC:n laajempi televisiosarjojen kokonaisuus, Arrowverse, joka käynnistyi vuonna 2012 Arrow-sarjan myötä.
Gustinin lisäksi myös suurin osa tutuista aiempien kausien kasvoista palaa mukaan tähän viimeiseenkin seikkailuun. Luvassa on myös useampia crossover-hetkiä Arrowversen aiemmin päättyneiden sarjojen hahmojen kanssa.
The Flashin päätöskausi nähtiin Yhdysvaltain televisiossa tasan vuosi sitten. Kaudella on yhteensä 13 jaksoa, jotka ovat kaikki nyt katseltavissa Netflixin kautta; tarina huipentuu peräti neljän jakson finaalikokonaisuuteen.
Katso yhdeksännen kauden virallinen, tunteikas traileri alta.
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.