Miten juosta kuin salama? Supersankari itse eli The Flash -tähti Grant Gustin näyttää!

Kuka olisikaan parempi näyttämään erinomaisen juoksutekniikan kuin Grant Gustin, television The Flash eli Salama?

11.4.2018 12:11

Grant Gustin on esittänyt televisiosarja The Flashissä nimiroolia jo neljän tuotantokauden ajan. Hänen hahmonsa on tunnettu supersankarimaisen nopeasta juoksemisestaan.

Vieraillessaan Conan-keskusteluohjelmassa Gustin kertoi, kuinka vieläkin tutut ihmiset haastavat häntä juoksukilpailuihin.

Ohjelman isännän Conan O’Brienin ihmetellessä asiaa Gustin päätyi kertomaan tunnetun juoksemisensa kuvaamisesta sarjassa.

Sarjan ensimmäisellä kaudella hän juoksi juoksumatolla valjaissa, mikä kuvattiin ja koristeltiin erikoistehosteilla. Tajuttuaan, etteivät hänen jalkansa ikinä näy sarjan juoksukohtauksissa, Gustin sai sarjan luopumaan juoksumatosta, ja nyt juoksukuvauksissa vain hänen kätensä ja ylävartalonsa liikkuvat.

Katso Gustinin tyylinäyte alta!

 

Lisää luettavaa