Oho! Jay ja Silent Bob palaavat (tavallaan) ruutuun supersankarisarjassa

Yksi vuosituhannen taitteen omalaatuisimmista elokuvakaksikoista on ihmetyttänyt lukuisissa projekteissa, ja nyt näyttelijät tekevät jälleen yhteistyötä.

13.3.2018 12:32

Pitkäaikaiset yhteistyökumppanit Jason Mewes ja Kevin Smith ovat parhaiten tunnettuja kaksikkona Jay ja Silent Bob, mitä rooleja he ovat esittäneet monissa Smithin elokuvissa, kuten ClerksDogma sekä Jay and Silent Bob Strike Back. Mewesin Jay säätää ja saattaa heidät aina pulaan, ja Smithin Silent Bob on nimensä mukaisesti hiljaa mutta selkeästi ajattelee fiksummin kuin aisaparinsa.

Smith on viime vuosina tehnyt projekteja enemmän television puolella, ja hän on ohjannut esim. Supergirlin ja Goldbergit-komedian yksittäisiä jaksoja. Smith on aina ollut tunnettu fanittamisestaan, ja hän puhuu usein projekteistaan omassa podcastissaan Fatman on Batman.

Tuoreessa podcast-jaksossaan Smith kertoo ohjaavansa jälleen The Flash -sarjan jakson, ja tälläkin kertaa ruutuun päätyy myös Mewes. Sarjan käsikirjoittajat olivat kysyneet Smithiltä, haluaisiko hän esittää Mewesin kanssa pienessä osassa olevaa vartijakaksikkoa.

Vaikka kyseessä ei varsinaisesti ole Jayn ja Silent Bobin jälleennäkeminen ruudussa, on tämä varmasti seuraavaksi parasta: Mewes puhuu ruudussa ja Smith on hiljaa.

 

Lähde: Digital Spy.

Lisää luettavaa