Nyt Netflixissä: yksi Tom Cruisen parhaista elokuvista on tiukka trilleri

Käsikirjoittaja Stuart Beattie oli vain 17-vuotias saadessaan idean tähän yhden yön aikana tapahtuvaan elokuvaan.

4.3.2017 10:00

Netflix on lisännyt ohjelmistoonsa vuonna 2004 ensi-iltansa saaneen Collateral-elokuvan.

Michael Mannin (Heat, The Insider) ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään rautaista työtä tekevät Tom Cruise ja Jamie Foxx. Elokuva kertoo Foxxin esittämästä taksikuskista, joka saa kyytiinsä Cruisen näyttelemän kylmäverisen palkkamurhaajan.

Foxx sai roolistaan parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden. Collateral oli oikeutetusti ehdolla myös parhaasta leikkauksesta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia