Nyt Prime Videossa: Viiden tähden kostoleffa, jolla on K18-ikäraja

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 41.

6.9.2022 21:00

Amazon Prime Videoon on lisätty Only God Forgives (2013).

Nicolas Winding Refnin (Drive) ohjaama jännitysdraama sai Suomessa K18-ikärajan. Bangkokiin sijoittuva kertoo Julianista, thai-nyrkkeilyklubin johtajasta. Klubin pyörittäminen on kuitenkin vain perheen kansainvälisen huumeimperiumin peitetoimintaa. Kun Julianin veli murhataan, saapuu dominoiva gangsteriäiti Crystal viemään suosikkipoikansa ruumiin kotiin ja vaatimaan Julianilta kostotoimia. Murhaajajahti johtaa julmuuden kierteeseen, jonka kapellimestarina sapeliaan heiluttaa kaupungin alamaailmalle oikeuksia jakava paikallinen seriffi.

Pääosissa nähdään Ryan Gosling, Kristin Scott Thomas, Vithaya Pansringarm ja Tom Burke.

Vahvasti kriitikkojen mielipiteet jakaneen elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 41. Episodin arviossa Only God Forgives sai viisi tähteä.

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia