Nyt suoratoistona: Bill Murrayn vuoden 2003 hitti on hänen oma suosikkinsa – mukana uransa alussa ollut tähtinäyttelijä

IMDb-arvosana on 7,7.

4.2.2025 10:00

SkyShowtimessa on nyt elokuva Lost in Translation (2003).

Oscar-palkittu elokuva kertoo ikääntyvästä elokuvatähdestä, joka matkustaa Japaniin ja kohtaa nuoren naisen luksushotellissa. Keskustelut heidän välillään syvenevät, kun molemmat kamppailevat omien kriisiensä kanssa. Samalla he löytävät toisistaan yllättävän yhteyden vieraassa kaupungissa.

Bill Murray on nimennyt elokuvan omaksi suosikikseen. Ohjaaja-käsikirjoittaja Sofia Coppola puolestaan paljasti, että hän kirjoitti pääroolin juuri Murraylle – ja jos tämä olisi kieltäytynyt, koko elokuva olisi jäänyt tekemättä.

Lue myös: Nyt suoratoistona: Miten Rachel McAdams päätyy aina näihin rooleihin? Sama taustaidea jo neljässä leffassa

Mainittakoon vielä, että Coppola ei ollut varma, saapuuko Murray oikeasti kuvauksiin, sillä sopimusta ei oltu tehty, koska Murraylla ei ollut agentuuria. Murray oli vahvistanut asian vain suullisesti, ja Coppola oli asian vuoksi hermostunut.

Ohjaaja Wes Anderson oli työskennellyt aiemmin Murrayn kanssa, ja hän vakuutteli Coppolalle, että Murray on sanansa mittainen mies. Hän ilmestyikin kuvauksiin Tokioon viikkoa ennen niiden alkamista.

Murrayn vastanäyttelijänä toimii nuori Scarlett Johansson, joka on näytellyt lapsesta saakka. Elokuva oli silti yksi virstanpylväs Johanssonin nousevalla uralla, sillä hän siirtyi leffan myötä aikuisrooleihin.

Elokuva oli taloudellinen menestys, ja se tienasi 118 miljoonaa dollaria vain 4 miljoonan dollarin budjetilla. Kriitikot ylistivät roolisuorituksia sekä Coppolan käsikirjoitusta ja ohjausta, ja elokuva voitti Oscar-gaalassa parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen palkinnon. Alla traileri.

Lue myös: Nyt suoratoistona: Tom Cruise teki vuonna 2001 uusintafilmatisoinnin – New Yorkin Times Square piti sulkea kuvausten vuoksi

YouTube video

Lähde: IMDb, Wikipedia

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.