Nyt suoratoistona: Upea leffa perinnöttömästä miehestä – tähti luuli näyttelevänsä surkeasti ja sai silti Oscarin

IMDb-arvosana on 8,0.

12.2.2025 07:30

Prime Videossa on nyt elokuva Sademies (1988). Se voitti peräti neljä Oscar-palkintoa.

Charlie on nuori ja itseriittoinen mies, joka pettyy saadessaan tietää perinnöstään. Hänen isänsä on jättänyt kaiken hänen autistiselle veljelleen Raymondille. Charlie ei tätä sulata, mikä johtaa odottamattomalle matkalle, jonka aikana veljekset oppivat toisistaan enemmän. Matkan varrella Charlielle alkaa selvitä Raymondin ainutlaatuiset lahjat.

Pääosissa nähdään Tom Cruise, Dustin Hoffman sekä Valeria Golino. Ohjauksesta vastaa Barry Levinson.

Lue myös: Koe vuoden 1994 kauhudraama isolta kankaalta – ”Melko täydellistä viihdettä”

Lue myös: Paljastus hirmuisen Jack Nicholsonin tykityselokuvasta – ”Jos siinä ei ole romanssia, miksi Demi Moore on edes mukana?”

Hoffman halusi elokuvasta pois sanoen, että tämä on hänen huonointa näyttelemistä koskaan. Tässä vaiheessa hän oli ehtinyt olla kuvauksissa jo kolmen viikon ajan. Hoffman päätti kuitenkin jatkaa, ja hän voitti roolistaan Oscar-palkinnon. Elokuva sai myös parhaan elokuvan, käsikirjoituksen ja ohjaajan Oscarin.

Useat lentoyhtiöt poistivat elokuvasta kohtauksen, jossa Raymond kertoo tilastoja lentokoneonnettomuuksista. Qantas ei tehnyt niin, sillä Raymond kertoo elokuvassa, ettei Qantaksen kone ole koskaan pudonnut.

Leffan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 88 ja yleisömittari luvussa 90. Alla traileri.

Lue myös: Monilahjakkuus Elizabeth Banks täytti 51 – sanoo saavansa vasta nyt päärooleja

YouTube video

Lähde: IMDb

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.