Nyt Viaplayssa: Näyttelijä vihaa toimintaelokuvaansa – sanoo tulleensa pakotetuksi rooliin

IMDb-arvosana on 5,8.

25.9.2021 10:30

Elisa Viihde Viaplayhin lisättiin elokuva G.I. Joe: Kosto (2013).

Roadblockin ja Duken tiimi ei tällä kertaa taistele vain verivihollistaan, terroristijärjestö Cobraa vastaan. Valkoiseen taloon on luikerrellut todellinen myrkkykäärme: Zartan on soluttautunut hallintoon Storm Shadown ja Fireflyn avustuksella. Pahin uhka tulee sisältä päin, kun erikoisjoukko määrätään tuhottavaksi. Maailman kohtalo lepää ryhmän harteilla ja heidän on toimittava omillaan. On vain yksi mies johon he voivat luottaa – itse alkuperäinen G.I. Joe, kenraali Joseph Colton, eliittijoukon legendaarinen perustaja.

Channing Tatum valitteli vuonna 2015, että hänet pakotettiin tähän elokuvaan. Syynä oli hänen uransa alkuvaiheessa solmima kolmen elokuvan sopimus.

– Olen rehellinen. Minä *ittu vihaan sitä elokuvaa. Minä vihaan sitä, Tatum täräytti tuolloin.

Tatum oli tietysti uransa alussa innoissaan kolmen elokuvan sopimuksestaan. Hänen uransa kuitenkin eteni aika hyvin, ja sitten hänelle lähetettiin G.I. Joen -käsikirjoitus. Tatumin mukaan hänet olisi haastettu oikeuteen, jos hän ei olisi tehnyt sitä.

Alla traileri. Lue myös: Nämä näyttelijät vihasivat roolejaan – oli pakko ottaa vastaan – Episodi.fi

Lähde: The Guardian

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia