Nyt Viaplayssä: Palkittu elokuva pariskunnasta, jonka rotujen välinen rakkaus sai aikaan historiallisen lakimuutoksen

Rotujen väliset avioliitot olivat kiellettyjä monissa Yhdysvaltain osavaltioissa vielä 1900-luvun puolivälissä, mutta yhden rohkean pariskunnan rakkaus muutti asian.

11.3.2018 12:36

Loving on elokuva, joka pääsi lippuluukuilla vain juuri ja juuri omilleen. Vuonna 2016 ilmestynyt indie-elokuva on kuitenkin kriitikoiden rakastama ja lukuisten palkintogaalojen ylistämä teos, joka tarkastelee tärkeää asiaa Yhdysvaltain historiassa vahvan draaman keinoin.

Tositapahtumiin perustuvassa Loving-elokuvassa Mildred ja Richard Loving ovat aviopari, jotka eivät saisi Virginian osavaltiossa olla naimisissa vuonna 1958, sillä Mildred on värillinen ja Richard on valkoinen. Heidät pidätetään ja tuomitaan vankilaan rotujen välisen avioliiton kieltävän lain rikkomisesta, mutta he lähtevät taistelemaan avioliittonsa puolesta. Tapaus päätyy Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen asti muuttaen historiaa.

Loving toi monta ehdokkuutta sekä elokuvalle itselleen, että sen pääosanäyttelijöille Ruth Neggalle (Agents of S.H.I.E.L.D.) ja Joel Edgertonille (Red Sparrow).

Loving julkaistiin Viaplayn suoratoistopalvelussa tällä viikolla.

Katso traileri alta!

Lisää luettavaa