Oho, mitä ihmettä Netflixin uudessa mysteerisarjassa tapahtuu? Superbad-tähdet trippaavat lääkkeissä

Netflix on julkaissut ensimmäisiä kuvia mysteerisestä sarjauutuudestaan Maniac, jonka tiedot ovat aihepiirinsä tavoin pysyneet laajalti salassa.

19.4.2018 12:42

Amerikkalainen suoratoistopalvelu Netflix on julkaissut ensimmäisiä kuvia tulevasta televisiosarjastaan, joka vaikuttaa yhtä mysteeriseltä kuin sen aihepiirikin.

Vuoden 2007 Superbad-elokuvassa komediakansat hurmannut pari Emma Stone ja Jonah Hill näyttelevät tulevassa Maniac-sarjassa ihmisiä, jotka osallistuvat hyvin oudoksi osoittautuvaan lääkekokeiluun.

Hyvin trippaavissa tuoreissa kuvissa esiintyy myös mm. Justin Therox, joka on tuttu varsinkin viime vuonna loppuneesta The Leftovers -sarjasta.

Maniac-sarjan ohjaa True Detectivestä tuttu Cary Fukunaga, ja se perustuu vuoden 2014 norjalaissarjaan. Sarjan kymmenosaisen ensimmäisen kauden julkaisupäivää ei ole vielä paljastettu.

 

Lisää luettavaa