Oletko jo katsonut? Netflixin valikoimasta löytyy uunituore ja kehuttu joululeffa, joka on kerännyt älyttömät katseluluvut

Tuleva jouluklassikko?

26.12.2019 14:00

Netflixin valikoimasta löytyy kehuttu ja jouluaiheinen animaatioelokuva Klaus.

Suoratoistopalvelussa marraskuussa ilmestynyt animaatio on Netflixin ensimmäinen alkuperäisanimaatio. Klaus kertoo vaihtoehtoisen alkuperätarinan Joulupukille. Animaatiossa postinkantaja ja lelutekijä ystävystyvät ja aloittavat uusia jouluperinteitä.

Sergio Pablosin ohjaaman animaation ääninäyttelijöinä toimii Jason Schwartzman, J.K. Simmons, Rashida Jones, Will Sasso, Neda Margrethe Labba, Norm Macdonald ja Joan Cusack.

Klaus on saanut kehuja kriitikoilta, ja esimerkiksi elokuvan tuoreusaste Rotten Tomatoes -sivustolla on 93 prosenttia. Klaus on kerännyt myös korkeat katseluluvut maailmanlaajuisesti, sillä animaatiota on katsottu jo 30 miljoonaa kertaa.

Katso traileri alta.

Lähteet: Rotten Tomatoes, Flixable, Animation Magazine

Lisää luettavaa