Oliver Stone tekemässä elokuvaa Putinista – ratsastaako presidentti leijonalla?

Oliver Stone, joka on aiemminkin tehnyt elokuvia valtioiden suurmiehistä, aikoo seuraavaksi suunnata armottoman katseensa kohti Venäjän presidenttiä, Vladimir Putinia. Stone ilmoitti asiasta venäläisen RIA Novosti uutistoimiston haastattelussa.

Ohjaaja kertoo tekevänsä Putinista dokumenttielokuvan, joka näyttää hallitsijan ”sellaisesta näkökulmasta, josta amerikkalaiset eivät halua kuulla.”

Elokuvassa siis tuskin nähdään Putinia ratsastamassa leijonalla, ohjaamassa eksynyttä kurkiperhettä kotiin, harjoittelemassa judoa tai viimeistelemässä uhanalaista tiikeriä. Koska kukapa ei haluaisi kuulla moisesta?

Stone on jo tavannut Putinin ollessaan Venäjällä juhlistamassa ohjaaja Vasily Shukshinia, joten keskustelut elokuvan tekemisestä ovat mahdollisesti jo alkaneet.

Stone viimeistelee parhaillaan käsikirjoitusta Edward Snowdenista kertovaan elokuvaansa, joka on myöskin vienyt ohjaajan Venäjälle taustatyötä ja kirjoitusrauhaa etsimään.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut