Onko aihetta huoleen? The Predatoriin tehtiin melko mittavat uudelleenkuvaukset

Jos kaikki olisi mennyt kuten Strömsössä, olisi The Predator ilmestynyt jo kaksi kuukautta sitten.

Shane Blackin The Predator on yksi odotetuimpia scifi-leffoja. Ensi-illan piti olla jo helmikuun 9. päivä. Päivää siirrettiin elokuulle. Lopulta ensi-ilta siirrettiin syyskuun puoliväliin.

Myöhästelyn syykin selvisi vihdoin. Leffan loppu on kuvattu melkein kokonaan uusiksi. Näyttelijä Keegan-Michael Key kertoi seuraavaa:

– Uusintakuvaukset päättyivät viime viikolla. Noin kolme neljäsosaa elokuvan kolmannesta osioista kirjoitettiin uusiksi. Shane Black on äärimmäinen ammattilainen ja kirjoittaja. Hän on todellinen sanasieppo. Kokemus oli mahtava. Black on yksi kaikkien aikojen luovimpia käsikirjoittajia, Key paljastaa.

Leffan kässärin kirjoittivat Black ja Fred Dekker. Keyn lisäksi siinä nähdään Boyd Holbrook, Thomas Jane, Alfie Allen, Trevante Rhodes, Olivia Munn, Sterling K. Brown, Yvonne Strahovski ja Jacob Tremblay.

Lähde: CinemaBlend

Aiheeseen liittyvät jutut