Onnelin ja Annelin voi nähdä elokuvateatterissa myös kuvailutulkattuna

8.10.2015 09:26

Perjantaina 9.10. elokuvateatterissa ensi-iltansa saava Onnelin ja Annelin talvi on ensimmäinen lastenelokuva Suomessa, johon on elokuvateatterissa mahdollista saada kuvailutulkkaus. Kuvailutulkkauksessa tulkki kertoo sanoin sen, mitä näkövammainen ei voi nähdä.

Tämä mahdollistaa näkövammaisille elokuvien kokemisen aivan uudella tavalla. Kuvailutulkkauksen saa käyttöönsä älypuhelimeen ilmaiseksi ladattavan MovieReading –sovelluksen kautta. MovieReading mahdollistaa sen, että näkövammainen voi mennä elokuviin milloin haluaa ja osallistua elokuvateatterin tunnelmaan kaiken kansan joukossa.

Onnelin ja Annelin talvi –kuvailutulkkauksen ovat tehneet Anu Aaltonen, Carita Lehtniemi ja Heikki Ekola. Lukijana toimii Anu Aaltonen. Ennen Onnelin ja Annelin talvea Suomessa on kuvailutulkattu muutama elokuva, joista elokuvateattereissa on ollut toistaiseksi vain Klaus Härön keväällä 2015 ilmestynyt Miekkailija –elokuva.

Syntymäsokea Mikko Ojanen kuvailee kuvailutulkkauksen merkitystä näin: “Kuvailutulkattu Onnelin ja Annelin talvi on enemmän kuin onnenpotku näkövammaisille lapsille: se on kukonaskel kohti visuaalisen lastenkulttuurin saavutettavuutta. Tähän asti aikuiset näkövammaiset ovat voineet jossain määrin jo nauttia kuvailutulkatusta kulttuurista. Mutta nyt on lasten vuoro. Äänimaailma kiehtoo ja kiinnostaa sokeaakin, mutta se ei kuitenkaan kerro, miksi tapahtumat välitetään valkokankaalle elokuvan keinoin eikä vaikkapa kuunnelmana tai romaanina. Myös näkövammaiset lapset ja nuoret ovat oikeutettuja visuaaliseen yleissivistykseen “

Saara Cantellin ohjaama Onnelin ja Annelin talvi –elokuva perustuu Marjatta Kurenniemen samannimiseen kirjaan, joka on järjestyksessä toinen neljästä Onneli ja Anneli -kirjasta. Onnelin ja Annelin talvi -elokuva on itsenäinen jatko-osa Onneli ja Anneli –elokuvalle, joka keräsi lähes 180 000 katsojaa elokuvateattereissa vuonna 2014. Elokuvan pääosissa nähdään Aava Merikanto (Onneli) ja Lilja Lehto (Anneli).

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa