Orionin kuukauden elokuvana yhteiskuntakriittinen surrealistinen tieteiskomedia

Boots Rileyn esikoiselokuva Sorry to Bother You pyörii marraskuun aikana elokuvateatteri Orionissa.

6.11.2018 14:00

Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin Orionin Kuukauden elokuva -yleisöäänestyksen on ylivoimaisesti voittanut Boots Rileyn tieteiskomedia Sorry to Bother You. Festivaalilla suosiota rutkasti kerännyt rahasta, rasismista ja valinnoista kertova jenkki-indie näkyy Orionin valkokankaalla marraskuun ajan. Elokuva sai ensi-iltansa tammikuussa 2018 Sundance-festivaalilla.

Elokuvan ohjaaja, yhdysvaltalainen Boots Riley on alunperin ollut räppäri (Boots Riley The Coup) ja musisoinut jopa Tom Morellon kanssa samassa yhtyeessä (Street Sweeper Social Club). Nyt hän tekee Sorry to Bother You:n myötä debyyttinsä elokuvaohjaajana. Elokuvan käsikirjoitus oli valmis jo aikoja sitten, mutta Rileyn piti saada vielä muut mukaan ideaansa. Lopulta hän sai kuitenkin mukaan huippukaartin näyttelijöitä.

Elokuva sijoittuu vaihtoehtoiseen todellisuuteen Kalifornian Oaklandiin. Cassius ”Cash” Green (Lakeith Stanfield) asuu tyttöystävänsä Detroitin (Tessa Thompson) kanssa setänsä (Terry Crews) autotallissa ja rahantarpeessa ajautuu tekemään töitä puhelinmyyjänä. Myynti alkaa sujua, kun Cash oppii käyttämään myyntipuheissaan ”valkoista ääntään” (David Cross). Cash alkaa menestyä työssään ja häntä ollaan ylentämässä ”Power Calleriksi”. Soppaa hämmentää myös orjatyövoimaa käyttävä yritys WorryFree. Tilanne eskaloituu, kun Cash tajuaa oman ideologiansa ja ystäviensä etujen sotivan hänen puhelinmyyjän työtä vastaan. Kierrokset lisääntyvät ja elokuva on räjäyttämäisillään tajunnan.

Tämän todellakin näkemisen arvoisen elokuvan näet Orionissa seuraavasti:

tiistai 06.11.2018 klo 17.00
sunnuntai 18.11.2018 klo 20.15
keskiviikko 21.11.2018 klo 21.00
perjantai 30.11.2018 klo 21.00

Liput ja lisätietoja tästä.

Lisää luettavaa