Oscar-ehdokas Jamie Lee Curtis: ”Olen aina tuntenut oloni ulkopuoliseksi”

Mietti myös vanhempiaan ja isovanhempiaan.

25.1.2023 12:00

Jamie Lee Curtis sai Oscar-ehdokkuuden roolistaan elokuvassa Everything Everywhere All At Once. Curtis on yksi elokuvan keskeisistä näyttelijöistä, joista myös Stephanie Hsu, Ke Huy Quan ja Michelle Yeoh saivat ehdokkuuden.

Curtisilla on elokuvassa IRS-tarkastajan rooli. Kaiken kaikkiaan elokuva sai peräti 11 Oscar-ehdokkuutta.

Curtis antoi ymmärtää, ettei ollut uskoa päässeensä ehdolle Oscar-palkinnon saajaksi.

– Tämä ei koskaan ollut edes villeimmissä unelmissani, Curtis kirjoitti Instagramissa ehdokkuuden selviämisen jälkeen.

– Olen aina tuntenut olevani ulkopuolinen katselemassa sisään, mutta olen silti ollut aina hyvin kiitollinen kaikista mahdollisuuksista, joita minulla on ollut, näyttelijä mietti.

Curtis muisti kehua myös kollegoitaan.

– Ammattielämäni kohokohta on ollut olla mukana tässä kauniissa elokuvassa, jonka lahjakas ja kirjava taiteilijaryhmä sai hetki sitten niin monia tunnustuksia, tähti jatkoi.

Tuore Oscar-ehdokas nosti esille myös vanhempansa, joiden omat vanhemmat ovat kotoisin Unkarista ja Ruotsista, ja ovat elokuvan henkilöiden tapaan maahanmuuttajia.

– Voin vain kuvitella, miltä heistä ja heidän vanhemmistaan tuntuisi kuulla, että heidän tyttärelleen/tyttärentyttärelleen myönnettiin tänä aamuna Oscar-ehdokkuus, Curtis fiilisteli.

Oscar-gaala järjestetään Los Angelesissa maanantaina 13. maaliskuuta Suomen aikaa, ja sen juontajana nähdään Jimmy Kimmel. Alla Curtisin Instagram-julkaisu ja  Everything Everywhere All At Once -elokuvan traileri.

Lue myös: Jamie Lee Curtisin Instagram-julkaisu kiehautti some-sopan – takaseinän valokuva alastomasta lapsesta järkytti – Episodi.fi

Lähde: NME

Lisää luettavaa