Oscar-ehdokas sai mahdottoman tehtävän

27.8.2010 11:53

Roolistaan elokuvassa The Hurt Locker itselleen Oscar-ehdokkuuden napannut Jeremy Renner on liittynyt seuraavan Mission: Impossible -elokuvan näyttelijäkaartiin.

Brad Birdin ohjaaman jatko-osan agentti Ethan Huntin haastavista tehtävistä suunnitellaan tulevan ensi-iltaan joulukuussa 2011. Elokuvan kuvausten on tarkoitus alkaa syksyn aikana.

Alkukevään menestys teki Renneristä kysytyn näyttelijän. Mies on saanut osan Marvelin 2012 ensi-iltaan tulevasta elokuvasta The Avengers. Myös There Will Be Blood -ohjaaja Paul Thomas Anderson haluaa Rennerin seuraavaan elokuvaansa, The Master.

Seuraavaksi Renner nähdään Ben Affleckin ohjaamassa rikosdraamassa The Town, jonka on tarkoitus tulla Suomessa ensi-iltaan 12 marraskuuta.

Lisää luettavaa