Oscar-ehdokkaan ohjaaja kieltäytyi Marvel-elokuvasta

4.7.2015 11:04

Parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden saaneen Selma-elokuvan ohjaaja Ava DuVernay on ilmoittanut kieltäytyneensä Marvelin Black Panther -elokuvasta.

”Taidan julistaa itsenäisyyteni tästä huhusta itsenäisyyspäivän viikonloppuna”, DuVernay sanoo Essencen haastattelussa. ”En aio kiinnittää itseäni Black Pantherin ohjaajaksi.”

DuVernay kertoo tavanneensa useita Marvel-pamppuja ja käsikirjoittajia, mutta huomanneensa ajatusten olevan vain seäleästi eri linjalla.

”Luulenpa meillä olleen erilaiset ideat tarinan suhteen. Marvelilla on tietty tapa tehdä asioita ja minusta ne ovat upeita ja monet rakastavat sitä, mitä he tekevät. Upeaa, että minuun otettiin yhteyttä.”

Hahmovetoisia draamaelokuvia tehnyt ohjaaja ei missään vaiheessa ollut täysin ilmiselvä valinta spektaakkeli edellä menevälle Marvelille.

”Lopulta kaikessa on kyse tarinasta ja näkemyksestä. Ja me emme vain olleet samoilla linjoilla. Parempi minulle huomata se nyt kuin vedota taiteellisiin erimielisyyksiin myöhemmin”, ohjaaja summaa.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa