Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut Non-Stop.
Uusi ohjelma tulossa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1984 valmistunut Vihreän timantin metsästys.
Mutta eipä tähän maailma kaadu.
Tästäkin tapauksesta on jo tovi aikaa.
Reynolds oli 82-vuotias.
Harmi, ettei asioita saatu selvitettyä.
Elokuvan pääroolin oli alun perin kiinnitetty Wonder Woman -tähti Gal Gadot.
Tämä sarja hämmensi monia.
Debyyttiohjauksensa tekevä tähti on näytellyt myös mm. elokuvissa Pacific Rim ja Horrible Bosses.
Ottanee aikansa.
Arrival-ohjaajalla on iso haaste edessään.
Uunituore Ratamo-sarja perustuu Taavi Soininvaaran kirjoihin.