Etsi
David Harbour näyttelee poliisipomo Jim Hopperia suositussa Stranger Things -sarjassa. Miekkonen paljasti muutamia kiinnostavia yksityiskohtia tulevasta kaudesta.
Näyttelijä-eksentrikko Shia LeBeouf sekä nakuileva laulajatar ja Hannah Montana -tähti Miley Cyrus osallistuivat viikonloppuna presidentti Trumpin vastaisiin mielenosoituksiin.
Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo sabotaasiin ja kommandoiskuihin keskittyneessä agenttiyksikössä työskennelleestä naisesta.
Striimausjätti maksoi elokuvan oikeuksista 8 miljoonaa dollaria.
Vahvan kulttistatuksen ansainnut Arrested Development on monien mutkien kautta saamassa viidennen kauden.
Bryce Dallas Howard ja Chris Pratt saavat Jurassic Worldin jatko-osaan seurakseen uuden neitokaisen.
Ohjaaja James Mangold vahvisti hiljattain Loganin ikärajan olevan 16. Fanit tulevatkin saamaan valkokankaallisen verta ja kiroilua.
Valkokankaalta myös televisioon.
Tähti napsaisi potretin.
Viihdyttävää toimintaa.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2012 valmistunut Beasts of the Southern Wild.
Netflixin ensimmäinen dokumentaarinen realitysarja.
Politiikka, politiikkaa…