Etsi
1980-luvulle sijoittuva tarina on täynnä kovaa muotia ja menevää musiikkia.
Aki Kaurismäen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Toivon tuolla puolen on valittu Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjaan.
Silence ja Manchester by the Sea olivat kuitenkin espanjalaisohjaajan mieleen.
Mutta Netflix tekee jotain oikein, myöntää uusi Batman.
Tänään tulee Teemalta pakkokatsottavaa kaikille kauhu-, scifi-, roska- ja kummafaneille.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1999 valmistunut jännäri Valtion vihollinen.
Huumori kukki.
Tänään esitetään televisiossa kotimainen elokuva Musta Lumikki vuodelta 1971.
Ei joutune silti köyhäintaloon.
Tänään nähdään tv:ssä urheilukomedia Sekopallo (BASEketball) vuodelta 1998.
Näin operaatio Dynamo herää henkiin Batman-ohjaajan käsissä.
Robin Hood tuodaan takaisin valkokankaille synkempänä ja mutaisempana.
Netflixille on pitkään odotettu kunnon kilpailijaa Suomessa. Nyt sellainen on tulossa.