”Vihaan Daredeviliä niin paljon” – sokea supersankari kalvaa Ben Affleckiä

Mutta Netflix tekee jotain oikein, myöntää uusi Batman.

15.12.2016 10:15

Sotkuisesta Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvasta ehjin nahoin selvinnyt Ben Affleck on TimesTalks-jutustelussa paljastanut, miksi halusi ottaa Lepakkomiehen roolin vastaan.

”Osittain se johtui siitä, että halusin kerrankin tehdä tällaisen elokuva oikein – tehdä hyvän version. Vihaan Daredeviliä niin paljon”, Affleck tunnustaa.

Näyttelijä-ohjaaja myöntää Netflixin tekevän asiat oikein omassa Daredevil-sarjassaan.

”Netflix-sarjassa tehdään siistejä juttuja. Minusta tuntuu, että ne asiat olisivat olleet meillekin käytettävissä hahmon puolesta, mutta emme vain saaneet sitä tehtyä oikein. Halusin tehdä sellaisen elokuvan ja hoitaa sen oikein.”

Saa nähdä, ottaako Affleck Daredevilistä ja käsikirjoitusongelmista kärsineestä Batman v Supermanistä opikseen omassa Batman-leffassaan, jonka ensi-illan on tarkoitus olla ennen Justice League 2 -rymistelyä hamassa tulevaisuudessa.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia