Etsi
Tänään nähdään televisiossa vuonna 1982 valmistunut Rocky-elokuvasarjan kolmas osa Tiikerinsilmä.
Tänään nähdään televisiossa Tony Scottin ohjaama jännäri Kaappaus metrossa – Pelham 1 2 3.
Cannes’n elokuvajuhlilla mielipiteitä jakaneen The Neon Demonin ohjaaja aikoo jatkaa kauhun parissa.
Jennifer Lawrence on tunnettu siitä, että hän sanoo juuri sen, mitä hänen mieleensä sattuu tupsahtamaan. Vaikka juuri tämän vuoksi häntä rakastetaankin, on piirre myös koitunut näyttelijälle ongelmalliseksi.
Legendaarinen lännenhahmo Django on saamassa jatkumoonsa uuden elokuvan, jolle on löytynyt kiinnostava ohjaaja.
Netflix haluaa valloittaa koko maailman. Streamipalvelun viimeinen hankinta on niin massiivinen, ettei sitä voi oikein vielä edes käsittää.
Disney jatkaa klassikkotarinoiden päivittämistä uudelle aikakaudelle.
Ramez Galalin ohjelmassa saattaa olla myös palaneen käryä.
Christopher Nolan kuuluu aikamme menestyksekkäimpiin ja lahjakkaimpiin ohjaajiin. Yön ritari -trilogian ja Inceptionin tekijä työstää tällä hetkellä sotaelokuvaa nimeltä Dunkirk, joka sijoittuu toiseen maailmansotaan.
Vuonna 1978 ilmestyneen Halloweenin alkuperäinen ohjaaja John Carpenter, 68, palaa luomansa kauhuelokuvasarjan pariin.