Päin seinää -elokuvan tekijä palkittiin Ruotsissa

4.9.2015 15:08

Käsikirjoittaja-ohjaaja Antti Heikki Pesonen (s. 1982) palkittiin torstaina illalla Örebrossa, Ruotsissa, pidetyillä Peace and Love -festivaaleilla parhaasta käsikirjoituksesta.

Tuomariston perustelujen mukaan teokselle on tunnusomaista älykäs nokkeluus, monisyiset hahmot ja näiden väliset suhteet.

”Me tuomaristossa nauroimme ja tunsimme samalla vilpitöntä empatiaa tätä kurjuudentäyteistä, mutta silti humoristista suomalaista tarinaa kohtaan. Meidän oma Antti Heikki Pesosemme”, perusteluissa sanotaan.

Pesonen on palkittu työstään aikaisemmin tänä vuonna myös käsikirjoituksen Jussi-palkinnolla. Elokuvan pääosissa ovat Armi Toivanen, Eero Ritala, Mimosa Willamo ja Kai Lehtinen. Elokuvan kotimaan ensi-ilta oli 26.12.2014. Pesosella on seuraavaksi työn alla televisiosarja.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa