Paluu tulevaisuuteen -ohjaajan noitaelokuvasta lisää tietoa

Ohjaajalegenda Nicolas Roeg ohjasi samaan tarinaan perustuvan elokuvan, joka sai ensi-iltansa vuonna 1990.

7.1.2019 11:14

Robert Zemeckisin (Paluu tulevaisuuteen, The Walk) tuorein ohjaustyö Welcome to Marwen on arvioiden perusteella yksi vuoden pahimmista kalkkunoista, jonka Suomen ensi-iltakin peruttiin erittäin heikon Yhdysvaltain avauksen jälkimainingeissa.

Ohjaajan fanit voivatkin siirtyä odottelemaan Zemeckisin seuraavaa elokuvaa, joka perustuu Roald Dahlin Kuka pelkää noitia -romaaniin. Tarina kertoo eläköityneestä noitien metsästäjästä ja tämän lapsenlapsesta, jotka lähtevät yhdessä jahtaamaan pahojen noitien joukkoa.

Allocinen haastattelema Zemeckis kertoo siirtävän Norjaan ja Isoon-Britanniaan sijoittuvan kirjan tapahtumat Yhdysvaltojen 1960-luvun synkkään etelään.

”Se on jännittävä tapa saada sosiologinen kulma tällaiseen noitatarinaan”, ohjaaja selittää.

Elokuvan roolitus on parhaillaan käynnissä.

Lähde: The Playlist

Lisää luettavaa