Suomen ensi-iltakin nyt peruttu – Paluu tulevaisuuteen -ohjaajan ja menestyskoomikon uutuuselokuva teki vuoden pohjat

Tämä oli odotettavissa.

Robert Zemeckisin ohjaaman Welcome to Marwen -elokuvan Suomen ensi-ilta on peruttu. Elokuvan piti tulla teattereihin 11. tammikuuta.

Vaikka asialla on useita menestyselokuvia tehnyt Oscar-voittaja Zemeckis (Paluu tulevaisuuteen, Forrest Gump) ja pääosassa on suosikkikoomikko Steve Carell, Welcome to Marwen ei onnistunut houkuttelemaan yleisöä Yhdysvalloissa. Heikon Pohjois-Amerikan vastaanoton takia Universal-studion tuotanto on kärsimässä jättitappiot, ja sen ensi-ilta on peruttu Suomen lisäksi muissakin Pohjoismaissa.

Welcome to Marwen sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 21. joulukuuta ja tuotti ensi-iltaviikonloppunaan vaatimattomat 2,4 miljoonaa dollaria. Elokuvan budjetti oli arviolta 40 miljoonaa.

Action Point -elokuvan ohella siitä tuli heikoin laajassa levityksessä olleen ison studion elokuvan ensi-iltaviikonloppu vuonna 2018. Se on myös sekä Zemeckisin että Carellin uran heikoin ensi-iltaviikonloppu laajassa levityksessä olleelle elokuvalle.

Tositapahtumiin perustuva Welcome to Marwen kertoo miehestä, joka joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi ja yrittää parantaa traumansa rakentamalla pienoismalleista kylän nimeltä Marwen.

Zemeckis on nyt tehnyt kolme floppia peräkkäin. Myös edelliset ohjaustyöt The Walk (2015) ja Liittoutuneet (2016) eivät vedonneet suureen yleisöön. Ne sentään pääsivät meillä teatterilevitykseen.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.